Ryönänjoen taulu
Ryönänjoen Isänmaan puolesta -taulussa on 18 ryönänjokista tai Ryönänjoen koulupiirin alueelta lähtöisin olevaa talvi- ja jatkosodassa 1939–1944 kaatunutta sankarivainajaa.
Muistotaulun paljastustilaisuus pidettiin marraskuussa 1963 Ryönänjoen kansakoulun 50-vuotisjuhlassa. Ryönänjoen koulu lakkautettiin 1972, jonka jälkeen taulu siirrettiin Rapakkojoen koululle. Koulutoiminta siellä loppui vuonna 2010 ja kiinteistö siirtyi yksityisomistukseen, joten taululle piti löytää vielä uusi sijoituspaikka. Tällä hetkellä muistolaulu on Lahtelassa Pohjolan Jyväjemmarit Oy:n tiloissa, Rapakkojoentie 70.
Hyvönen Juhan Pekka 4.9.1911-7.1.1940
Juhan (Johan Petter) Hyvönen oli 28-vuotias tilallinen Hautajoen Kiurumäeltä. Hänen vanhempansa olivat Pekka ja Saara Hyvönen. Juhan oli oppilaana Kiuruveden yhteislyseossa vuosina 1922–24. Talvisodassa korpraali Hyvösen joukko-osastona oli jalkaväkirykmentti 39, II pataljoona, 6. komppania. Taistelupaikkoja olivat Uomaa, Ruhtinaanmäki ja Pyhäjärvi. Juhan kaatui 7.1.1940 Impi-lahden Lemetissä. Kaipaamaan jäivät äiti, neljä siskoa ja kasvattisisko. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihau-tausmaahan (hautapaikka 105). Juhan nimi löytyy myös Yhteiskoulun taulusta.
Kärkkäinen Antti Eemeli 25.12.1918-20.10.1941
Antti Kärkkäinen oli 22-vuotias maanviljelijä Hautakylän Hovilta. Isä oli Antti Kärkkäinen. Talvisodassa sotamies Kärkkäisen joukko-osastona oli Kenttätäydennyspatal-joona 13 ja alueena Laatokan koillispuoli. Jatkosodassa joukko-osastona oli Kevyt Osasto 2, jossa hän toimi panssarintorjuntamiehenä. Taistelupaikkoja olivat Repola, Virta, Lupasalmi, Klyysinvaara, Kuuhtamalahti ja Ruka-järvi. Antti kaatui 20.10.1941 partiokahakassa Ontrosen-vaaran maastossa. Hänet haudattiin Kiuruveden sankari-hautausmaahan (hautapaikka 233).
Kärkkäinen Eino Johannes 25.8.1921-3.8.1944 & Kärkkäinen Erkki Olavi 19.11.1916-3.8.1944
Veljekset Eino ja Erkki olivat kotoisin Ryönänjoen Kytölästä, heidän isänsä oli Olli Kärkkäinen. Eino oli 22-vuotias naimaton työmies. Korpraali Kärkkäinen osallistui jatkosotaan Rukajärven suunnalla joukko-osastonaan Kevyt Osasto 2, Jalkaväkirykmentti 52.
Erkki oli 27-vuotias perheellinen työmies. Hänen perhee-seensä kuuluivat puoliso Irja ja kaksi lasta. Erkki palveli jo talvisodassa Kevyt Osasto 13:sta kiväärimiehenä. Taistelupaikkoina olivat Uuksu, Lemetti ja Ruokojärvi. Jatkosodassa alikersantti Kärkkäisen joukko-osastona oli Kevyt Osasto 2, Jalkaväkirykmentti 10, jossa hän toimi kivääriryhmän johtajana. Taistelupaikkoina olivat Repola, Virta, Lupasalmi, Klyysinvaara, Kuutamalahti, Rukajärvi, Ontajoki ja Ontrosenvaara.
Molemmat veljekset kaatuivat 3.8.1944 Ontrosenvaaras-sa. Eino menehtyi Tunkuan tien suunnalla Peukaloniemen tukikohdassa. Erkki menehtyi Tahkokoskella partiokaha-kassa. Veljekset haudattiin Kiuruveden sankarihautaus-maahan vierekkäisille paikoille (Einon hautapaikka 366 ja Erkin hautapaikka 365).
Kärkkäinen Olavi Petteri 12.7.1914-1.8.1941
Olavi Kärkkäinen oli 27-vuotias työmies, kotipaikka oli Tallikangas Hautakylässä (Kämäränlahti). Perheeseen kuului puoliso Jenny. Vanhemmat olivat Pekka ja Anna-Kaisa Kärkkäinen. Talvisodassa alikersantti Kärkkäisen joukko-osastona oli Erilliskomppania 11, jossa hän toimi ryhmänjohtajana. Taistelupaikkoja olivat Yläluostari, Po-rajärvi ja Nautsi. Jatkosodassa joukko-osastona oli Sissi-pataljoona 2, ja taistelupaikkoina olivat Alalampi, Häme-koski, Rytty ja Tohmajoki. Olavi haavoittui Sortavalan Helylässä 30.7. klo 18 ja menehtyi 1.8.1941. Hänet hau-dattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 277).
Lappalainen Eino Aapeli 19.12.1908-20.2.1940
Eino Lappalainen oli 31-vuotias maanviljelijä Hautajoen Lappalasta. Perheeseen kuuluivat puoliso Helvi o.s. Ten-hunen ja kaksi lasta, vanhemmat olivat Nikolai ja Inka Lappalainen. Eino kävi keskikoulun Kiuruveden yhteis-koulussa v. 1925 ja ryhtyi sitten hoitamaan isältä perit-tyä kotitaloaan. Maamiehenä hän oli esimerkillinen ja toimi lisäksi useissa kunnallisissa luottamustehtävissä, kuten kunnanvaltuustossa ja huoltolautakunnassa. Sopui-san luonteensa vuoksi hän oli pidetty.
Eino suoritti asevelvollisuuden 1929-30 ja hän kuului Kiuruveden suojeluskuntaan. Talvisodassa vänrikki Lap-palainen palveli Jalkaväkirykmentti 39:n III pataljoonan 9. komppaniassa Laatokan koillispuolella. Eino haavoittui vaikeasti 6.2.1941 Impilahden Nietjärvellä ja menehtyi pari viikkoa myöhemmin kenttäsairaalassa. Hänet hau-dattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 94). Einon nimi löytyy myös Yhteiskoulun taulusta.
Ote Einon kirjeestä: ”Nyt, kun joutaa vähän muutakin ajattelemaan kuin sotaa eli siis joukkueensa ja itsensä suojelemista ja vihollisen tappamista, tuntuu aivan ihmeelliseltä, että sitä vielä ehyen ja kauppakelpoisen nahkan sisällä hengittää. Varmaankin Korkeimman suoje-luksesta se johtuu, sillä mm. Uuksujoella, Kotajärvellä ja Syskyjärvellä oli sellainen tuisku, että ihme oli, kun niin vähillä tappioilla pääsimme.”
Lind Antti 13.9.1914-15.7.1944
Antti Lind oli 29-vuotias maanviljelijä Ryönänjoen Uudispihasta. Hänen perheeseensä kuuluivat puoliso Tyyne ja kaksi lasta. Hänen vanhempansa olivat Antti ja Tyyne Lind. Talvisodassa sotamies Lind toimi Jalkaväki-rykmentti 39:ssä viestimiehenä. Taistelualueena olivat Laatokan koillispuolella Uomaa, Lavajärvi, Ruhtinaan-mäki, Mitro ja Koivuselkä. Jatkosodassa Antti toimi kiväärimiehenä Kevyt Osasto 2:n, 16. Tykkikomppa-niassa. Taistelupaikkoja olivat Kolvasjärvi, Repola, Virta, Kuutamalahti ja Porajärvi. Antti kaatui 15.7.1944 Impi-lahdessa Pitkärannan maastossa. Hänet haudattiin Kiuru-veden sankarihautausmaahan (hautapaikka 193).
Martikainen Erkki Olavi 30.7.1917-17.7.1941
Erkki Martikainen oli 23-vuotias työmies Ryönänjoen Majasaaresta (Hulkinperä). Hänen äitinsä oli Liisa Marti-kainen. Jatkosodassa korpraali Martikaisen joukko-osastona oli Sissipataljoona 2, jossa hän toimi panssarin-torjunta kivääriampujana. Taistelupaikkoja olivat Rus-keala, Alalampi ja Lähteenselkä. Erkki kaatui 17.7.1941 Ruskealan Lähteenselässä. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 224).
Mård Paavo 17.1.1909-9.8.1941
Paavo Mård oli 32-vuotias maanviljelijä Hautakylän Koivulasta. Hänen perheeseensä kuuluivat puoliso Siiri ja kaksi lasta. Isä oli Matti Mård. Sotamies Mård osallistui jatkosotaan kiväärimiehenä Sissipataljoona 2 riveissä. Taistelualueena oli Laatokan koillispuoli. Paavo kaatui 9.8.1941 Sortavalassa Helylän lentokentällä. Hänet hau-dattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 278).
Mähönen Juho Emil 16.2.1899-23.2.1940
Juho Mähönen oli 41-vuotias maanviljelijä Ryönänjoelta (Hautajoki, Hulkinperä). Hänen perheeseensä kuuluivat puoliso Iida Vilhelmiina ja kuusi lasta. Isä oli Juho Mähö-nen. Sotamies Mähönen osallistui talvisotaan kivääri-miehenä Jalkaväkirykmentti 65:n riveissä. Juho kaatui 23.2.1940 Suomussalmella. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 209).
Mähönen Väinö Heikki 14.2.1906-12.8.1941
Väinö Mähönen oli 35-vuotias tilallinen Ryönänjoen Kuuselasta. Perheeseen kuuluivat puoliso Kaisa ja kolme lasta. Isä oli Juho Mähönen. Sotamies Mähönen osallistui jatkosotaan Sissipataljoona 2:n riveissä ajomiehen tehtävissä. Taistelupaikat olivat Alalampi, Hämekoski, Rytty ja Tohmajoki. Väinö haavoittui 8.7.1941 Sortavalan Helylässä ja menehtyi 2. Kenttäsairaalassa 12.8.1941. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 276).
Pennanen Adam Fabian 8.9.1905-9.9.1941
Adam Pennanen oli 36-vuotias työmies Ryönänjoen Leppäharjusta. Perheeseen kuuluivat puoliso Helmi ja kaksi lasta. Vanhemmat olivat Serafina ja Kalle Penna-nen. Sotamies Pennanen osallistui talvisotaan Jalkaväki-rykmentti 39:n riveissä sairaankantajana. Taistelupaikat olivat Uomaa, Ruhtinaanmäki, Konnunsaari ja Pyhäjärvi. Jatkosodassa joukko-osastona oli Kevyt Osasto 2 ja tehtävänä jälleen sairaankantaja. Taistelupaikat olivat Repola, Virta, Klyysinvaara, Kuutamalahti ja Rukajärvi. Adam kaatui tykistötuleen Rukajärvellä Rukasuolla. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 149). Myös Adamin veli Niilo menehtyi jatkosodassa.
Pennanen Eemil Johannes 14.2.1916-3.5.1945
Eemil Pennanen oli 29-vuotias työmies Ryönänjoelta. Hän oli toiminut myös laivan höyrykoneen lämmitäjänä. Isä oli Kalle Pennanen. Sotamies Pennanen osallistui jatkosotaan Kainuun Sotilaspiirin alaisuudessa Jalkaväki-rykmentti 52:n riveissä Rukajärven suunnalla. Eemil kaatui 3.5.1945 ja menehtyi 54. Sotavammasairaalassa. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 287).
Pennanen Niilo Paavali 28.11.1923-23.6.1943
Niilo Pennanen oli 19-vuotias maatyömies Ryönänjoelta. Vanhemmat olivat Serafina ja Kalle Pennanen. Sotamies Pennanen osallistui jatkosotaan Jalkaväkirykmentti 52:n riveissä Rukajärven suunnalla taistelulähettinä ja kivääri-miehenä. Niilo katosi 23.6.1943 Ontajoella Suvi-tukikohdan hyökkäyksessä ja joutui vangiksi. Hänet julistettiin kuolleeksi 13.2.1950 tehdyllä päätöksellä ja haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaik-ka 255). Myös Niilon veli Adam Pennanen menehtyi jatkosodassa.
Piippo Matti 24.10.1912-30.7.1941
Matti Piippo oli 28-vuotias maatyömies Ryönänjoelta Hautakylän Kämäränlahdesta. Isä oli Antti Piippo. Sota-mies Piippo osallistui talvisotaan Jalkaväkirykmentti 65:n riveissä konepistoolimiehenä Suomussalmen ja Kuhmon suunnalla. Jatkosodassa joukko-osastona oli Sissipatal-joona 2, jossa hän toimi pikakiväärimiehenä. Taistelu-paikkoja olivat Alalampi, Hämekoski, Rytty ja Tohmajoki. Matti kaatui Impilahdella Tohmajoella 30.7.1941. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hauta-aikka 272).
Ruotsalainen Pentti Yrjö 13.7.1915-20.10.1941
Pentti Ruotsalainen oli 25-vuotias maanviljelijä Ryönän-joen Rytkynniemestä. Vanhemmat olivat Tyyne ja Paavo Ruotsalainen. Kersantti Ruotsalainen osallistui talvisotaan Jalkaväkirykmentti 39:n 2. Konekiväärikomppanian ryh-mänjohtajana. Taistelupaikat olivat Uomaa, Lavajärvi, Ruhtinaanmäki, Pyhäjärvi, Mitro, Nietoja ja Koirinoja. Jatkosodassa joukko-osastona oli Kevyt Osasto 2 ja tehtävänä oli ryhmänjohtaja. Taistelupaikat olivat Repola, Virta, Lupasalmi, Klyysinvaara, Kuutamalahti, Rukajärvi ja Ontrosenvaara. Pentti kaatui 20.10.1941 partio-matkalla Ontrosenvaaran maastossa. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 238).
Isänmaan muistoja
–Nyt lähti Rytkynniemestä kaks kovvoo työntekijätä.
Näillä sanoilla hyvästeli nuori Rytkynniemen Pentti, lähtiessän jatkosotaan hevosensa Urpan kanssa. Luovuttaessaan hevosensa, Pentti näki sen viimeisen kerran. Molempien kohtalona oli menehtyä sodassa.
Samasta talosta lähti myös Bertta-sisar lotaksi yksikköönsä, jossa hän oli toiminut muonituslottana jo linnoitustöiden aikana. Sen sijaan talvisodassa haavoittunut Tauno jäi kotirintaman palvelukseen. Hän kävi Sotilaspiirin Kiuruveden aluetoimistossa päivystämässä.
Oli syksyinen aamupäivä 1941. Rytkynniemen tuvassa vietettiin aamuaskareiden jälkeistä käsityöhetkeä, kun puhelin soi. Tyyne-emäntä kiirehti vastaamaan ja kuuli Tauno-poikansa pyytävän sisartaan Maijaa puhelimeen, ei pystynyt Tauno äidilleen asiaansa sanomaan. Maija sai kuulla: Pentti oli kaatunut 20.10. Järkyttynyt tyttö säntäsi ulos ja sai Aino-siskon peräänsä. Äiti löysi tyttärensä puuliiteristä itkemästä.
-Pentti, vaeko Bertta? Äidin vaisto oli aavistanut tapahtuman ja hän sai kuulla vahvistuksen asialle.
Tuli ilmoitus, että ruumiita kuljettava juna pysähtyy Ryönänjoen asemalle. Omaisten raskas velvollisuus oli mennä tunnistamaan poikansa. Jään yli vedettiin reellä kallis vainaja kotiin ja sijoitettiin Pentin omaan, itse tekemäänsä aittaan. Arkkua ei muutettu, mutta Mähösen puusepänliikkeestä tuli henkilö, joka toi kankaan ja päällysti kannen. Valokuvissa näkyy arkun kauniit, valkoiset poimutukset ja koristelut. Naapurit kävivät katsomassa ja hyvästelemässä vainajaa lähes päivittäin. Iltaisin käytiin veisaamassa Pentin arkun äärellä, näin valmistuttiin suureen luopumiseen.
Sankarihautajaisissa oli samalla kertaa yksitoista vainajaa Suomen lipulla peitetyissä arkuissaan siunattavana. Sisarukset muistelevat, että tämä olisi ollut ensimmäinen siunaustilaisuus vastavihityssä, palon jälkeen rakennetussa, kirkossa. Kunniakuja juhlisti kirkosta lähtöä. Lotat ja sotilaspukuiset siviilipalvelusmiehet marssivat kulkueen edessä ja takana. Kunnialaukaukset ammuttiin haudalla.
Pentin muistotilaisuus pidettiin Rytkynniemessä. Laajan suvun ja naapureiden lisäksi oli ystäviä, ainakin sata henkilöä yhteensä. Sisarukset muistelevat tarjolla olleen oikeata kahvia. Lieneekö vielä ollut saatavilla, vai oliko myyjänä Iisalmessa oleva Kerttu-sisar saanut ainetta ”tiskin alta”. Ruokaa maataloissa oli omasta takaa. Samasta teuraasta saatiin aladopit, kylkirullat ja paistit. Tarjottavaa oli.
Miten sitten eteenpäin? Kotirintama taisteli enenevän niukkuuden ja työvoimapulan kourissa. Oli paneuduttava aherrukseen ja kestettävä menetys. Olihan Pentti kuollut kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, niin kuin siunatessa oli sanottu. Apuna surutyöhön oli ikävän kollektiivisuus. Penttiä kaipasivat naapurit ja kyläläiset. Aukko jäi myös urheilujoukkoihin, olihan Pentti myös hyvä hiihtäjä, siitä kertoivat lukuisat palkinnot. Monet nuoruusvuosien ystävät muistivat Penttiä iloisena ja joukkoon toivottuna kaverina.
Sukuun tultuani sain kuulla miten ja mitkä työporukan hommat olivat kuuluneet Pentille ja miten hän oli ollut raisu tekemään. Aina hän myös oli lähtenyt naapureita auttamaan tarvittaessa. Nimikirjaimet PR löytyivät latojen ovenpielistä, olihan Pentti ollut niitä tekemässä. Sanottiin:
-Toiset tekköö mitä ossoovat, Pentti tek mitä halus.
Sanotaan, että ihminen on kuollut vasta sitten, kun kukaan ei enää häntä muista. Sisarten lisäksi on vielä niitä, jotka muistavat Penttiä. Onhan viime vuosiin asti haudalle ilmaantunut kukkakimppu nuoruuden ystävältä. Uskon, että sotasankarin muisto jää elämään suvun muistoihin.
Kirjoittaja: Raija Ruotsalainen, Pentin ja Taunon Aarno-veljen puoliso. Kertomus on julkaistu Raijan omakustannekirjassa ”Onhan minulla muistot”.
Ruotsalainen Tauno Paavali 18.3.1912- 11.2.1954
Tauno Ruotsalainen oli maanviljelijä Ryönänjoen Rytkyn-niemestä. Talvisodan alkaessa hän oli 27-vuotias. Per-heeseen kuuluivat puoliso Aino ja kolme lasta. Vanhem-mat olivat Tyyne ja Paavo Ruotsalainen. Kersantti Ruotsalainen osallistui talvisotaan Kevyt Osasto 13:n riveissä konekiväärijoukkueen johtajana ja joukkueen varajohtajana. Taistelupaikat olivat Uusikylä, Uuksu, Ruokojärvi, Lemetti, Nietjärvi ja Pitkäranta. Tauno haa-voittui vaikeasti ja toimi jatkosodan aikana kotirintaman palveluksessa. Hän kävi Sotilaspiirin Kiuruveden aluetoi-mistossa päivystämässä. Tauno menehtyi sodasta saamiinsa vammoihin 41-vuotiaana. Hänet haudattiin Kiuruveden vanhalle hautausmaalle Rytkynniemen suku-hautaan.
Tauno oli jatkosodan hyökkäysvaiheessa kaatuneen Pent-ti Ruotsalaisen vanhempi veli ja Rytkynniemen perheen esikoinen. Tauno ja Pentti kuuluivat suojeluskuntaan ja olivat molemmat innokkaita urhelumiehiä. Tauno suoritti varusmiespalveluksensa Terijoella ja Pentti Käkisalmessa.
Kaksi sankaria
Johdatustako, vaiko sattumaa? Joskus elämän kohtalot sivuavat toisiaan, jättäen jälkensä tulevaan.
Suomea koetteli talvisota ja urheat miehet puolustivat isänmaataan ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Taavi ja Ville kuuluivat samaan joukkueeseen, Taavi joukkueen johtajana ja Ville viestimiehenä. Oli myöhäinen syystalven ilta, kun Ville tuli kämpälle litimärkänä ja väsyneenä. Ei ehtinyt mies edes kuivia ylleen vaihtaa, kun tuli jo käsky lähteä tiedusteluretkelle. Taavi säälitteli nuorempaansa, kouluajoilta tuttua miestä ja käski pojan vaihtamaan kuivat ylle. Hän itse, levänneenä miehenä, kiertäisi käsketyn reitin. Taavi ei enää tullut takaisin. Vastapuolelta tullut laukaus haavoitti käden, eikä miehestä ollut enää pyssynkantajaksi.
Ville soti vielä jatkosodan ja säilyi eheänä. Taavi oli sodan aikana kotirintaman tehtävissä ja kävi Sotilaspiirin aluetoimistossa lähes päivittäin. Toimisto sijaitsi lottakahvilan sivuhuoneessa ja kahvilaa vuorotellen hoitavat tytöt kävivät tutuiksi. Varsinkin Vieno kiehtoi miestä ja vähitellen seurustelu syveni. Taavin kosinta oli erikoinen. Ajatteliko hän isoa perhettä kotitilalla, voimakastahtoista äitiään, vaiko omaa kädettömyyttään sanoessaan:
-Tuletko kärsimään kanssani?
Kun Ville palasi sodasta, niin kotitilan työt saivat vauhtia. Eräällä iltamareissulla Ville oli veneelletulomatkallaan joutunut lehmiaitaukseen, josta ei millään meinannut päästä pois. Ojan pohjaa kontaten mies pääsi viimein iskujen ulottumattomiin. Heti huomisaamuna Ville lähti katsomaan ihmeaitaa. Seuraavana päivänä kotilaitumelle jo laitettiin sähköaitaa. Seuraava naapurien kummastelun aihe olivat lautaputket, joita pelloille kaivettiin. Humpuukina ja maailmanlopun enteinä sitä hommaa pidettiin, vaan kuinkas kävikään, kohta salaojia alkoi olla joka talon pelloilla.
Sodan jälkeen miehet irrottelivat paineitaan pois viinan avulla. Niin Villekin aina viikonloppuisin osti pullon, ei kuitenkaan juopoksi erehtynyt. Kerran eräistä juhlista Ville halusi saattaa Isomäen Lyylin kotiin, mutta kuinkas kävikään, heti juhlatalon rapuilta mies suistui lumihankeen. Lyyli ei häkeltynyt, auttoi sulhasehdokkaan potkuriinsa ja vei lähellä olevaan kotiinsa. Aamulla Ville heräsi kahvikuppien kilinään ja alkoi selvitellä ajatuksiaan. Tilanne valkeni vähitellen ja nyt vain joko piti livahtaa ulos, tai mennä reilusti keittiöön kahville. Asia selvisi itsestään. Kun Ville tuli kamarista tupaan, niin keinutuolissa istuva vanhaemäntä aloitti jutustelun. Kun oli pohdittu tavanomaiset asiat, emäntä sanoi:
-Meellä ois isännän paekka aaki.
Häät olivat kesällä ja Ville muutti vaimonsa kotiin. Nuorempi veli jäi kotitilalle. Hääkuvia selaillessa Ville sanoi laihaa pariskuntaa ja riunlaihaa pappia -Ihan kun vilu näläkee vihkis.
Taavi rimpuili kätensä kanssa. Oli toki yksi harrastus entisellä urheilijalla perheen lisäksi. Vappu-hevonen. Kilpaakin tuli ajettua jääraveissa. Sitten tulivat sairaudet ja Taavin elämä päättyi inhimillisesti katsoen liian aikaisin. Perhe jäi Vienon varaan, tosin lapset jo pystyivät koulun ohella auttamaan.
Ville piti entisen tyylinsä. Kokeili kaikenlaista uutta. Kasvihuone tuotti kesäisin ja ravustus syksyisin lisärahaa, meijeritilien jatkoksi. Talvisin jäi aikaa harrastaa. Puuveistoksia tuli tehtyä ja pilapiirroksia piirreltyä. Teki Ville jonkun näköiskuvankin, esimerkiksi Aku Rädyn kasvot tauluksi, uskovaiselle sisarelle. Tämä samainen sisar teetätti siskollani kirjan, johon on koottu näitä kuvia. Missä lienevät puiset veistokset, ainakin yksi lienee vielä museossa. Kerran Ville tuli käymään meillä ja siinä jutellessamme hän sanoi miehelleni:
-Se sinun veljes, Taavi, haavoittu minun puolestan.
Kertomus on Raija Ruotsalaisen omakustannekirjasta ”Onhan minulla muistot”. Tarinan henkilöt Taavi ja Ville ovat suvussa kulkeneiden juttujen perusteella helposti tunnistettavissa Rytkynniemen Tauno Ruotsalaiseksi ja Kiurumäen Viljo Kiurusalmeksi, Kiuru-Villeksi. Henkilöt olivat kirjoittajalle läheisiä. Tauno oli Raijan Aarno puolison vanhin veli. Ville ja Raija taas olivat ensimmäiset serkut, Toivaisenniemen veljesten Lassilan Lauri Pöksyläisen ja Mäntyahon Pekan jälkikasvua. Isomäen Lyylin esikuva on Kiurumäen Tyyne Hyvönen. Tässä kohtaa kertomuksella on yhtymäkohta Ryönänjoen ja yhteiskoulun Isänmaan puolesta –tauluihin, sillä talvisodassa kaatunut Pekka Hyvönen oli Tyynen veli.
Saastamoinen Antti Aleksanteri 3.4.1915-23.7.1943
Antti Saastamoinen oli 28-vuotias metsätyömies Ryönän-joelta, syntyisin Iisalmen maalaiskunnasta. Isä oli Antti Saastamoinen. Sotamies Saastamoinen osallistui talvi-sodan taisteluihin Jalkaväenkoulutuskeskus 4:n jälkeen Jalkaväkirykmentti 23:n riveissä konekiväärimiehenä. Taistelupaikat olivat Kiestinki, Lohilahti ja Louhi. Jatkosodassa joukko-osastona oli Jalkaväkirykmentti 12, jossa hän toimi konekiväärimiehenä. Taistelupaikat olivat Kiestinki, Ahvenlahti, Lohijärvi, Röhö ja Äänisen rannik-ko. Antti katosi Poventsassa Vienan kanavalla 23.7.1943 ja hänet julistettiin kuolleeksi 23.7.1944 tehdyllä päätök-sellä. Antille myönnettiin 2. luokan vapaudenmitali. Hänet haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan (hautapaikka 258).